tiistai 27. lokakuuta 2009

Kissakoulutusta

Siskon miehen innoittamana olemme innostuneet kouluttamaan fiksuja kissojamme ja millä menestyksellä: molemmat kissat ovat osoittautuneet erittäin mallikelpoisiksi yksilöiksi. Viime aikoina ollaan opeteltu antamaan tassua sekä istumaan, missä erityisesti Pörselmi on ollut oikein taitava. Mutta on Pörrilläkin vielä hieman opittavaa, sillä katti usein tökkää kyntensä esille tassua antaessaan. Ja tottakaihan tietenkin tahattomasti.

Mintun hieno taidonnäyte siitä, kuinka nätisti neiti osaa istua ja odottaa herkkupalaa.

Seuraavaksi ajattelimme opettaa kissoille käskyt maahan ja kieri, mutta epäilen kuitenkin suuresti, että mitään ei tule tapahtumaan...

Minttu on kunnostautunut viime aikoina muissakin touhuissa, nimittäin neiti on jälleen onnistunut kärtsäämään kulmakarvansa. Kuinkakohan monta kertaa niitä viime kevättalvella polteltiin eikä Minttu vieläkään ole oppinut varomaan kynttilöitä... En saanut neitiä pidettyä tarpeeksi paikoillaan, että olisin saanut zoomattua neidin kihartuneet kulmakarvat, mutta sain kuitenkin ikuistettua tilanteen, jolloin neiti päätti kulmakarvapermanenttinsa ottaa. Ja jos koskaan intoudun valokuvallisia joulukortteja lähettämään, niin luulenpa, että tämä kuva on ensimmäisenä listallani.