Minulla on vuosia ollut lievä pakkomielle muffinsseihin ja olen jo useamman vuoden ajan etsinyt täydellistä mustikkamuffinssiohjetta. Nyt kuitenkin intouduin kokeilemaan suklaamokkamuffinsseja, joista tuli oikein makoisia.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
lauantai 24. huhtikuuta 2010
Kukkia, kukkia enemmän kukkia
Kesäkukkien siemenet on laitettu multaan jo parisen viikkoa sitten ja ensimmäiset pikkutaimet on jo siirretty isompiin ruukkuihin. Tänä kesänä parvekkeella olisi tarkoitus kasvattaa kelloköynnöstä, kesäpäivänhattua,vaulaa, kesäleimua ja sinisievikkiä. Saa nähdä miten onnistuvat. Ilokseni olen huomannut, että länsi-ikkuna on otollinen paikka taimien kasvatukselle. Parveke on idän suuntaan ja siemenet valitsin niiden valontarpeen mukaan, joten saa nähdä, onko uusi parvekkeeni tulevana kesänä yhtä täynnä kukkia kuin viime kesänä.
Viikko sitten innostuin tekemään kukka-asetelman Tila-ohjelman innoittamana. Mielestäni siitä tuli kovin sievä. Asetelman tein vanhaan kirpparilta ostettuun emalikippoon, jonka salaojitin ennen mullan laittoa. Tällekin kipolle löytyi sitten käyttötarkoituksensa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)