Kiimaista menoa

Meidän ihana suloinen pikku-Minttumme on jo kolme päivää huutanut yhtä menoa ja ollut aivan suunnattoman rasittava: Mintulle iski kiima päälle keskiviikkona. Siitä lähtien päivät ja yöt ovat olleet yhtä huutoa. Minttu ei olekaan enää suloinen ja ihana sylikissa, vaan Pörrin perässä juokseva kiimainen narttu. Myös Pörri on täysin kyllästynyt Minttuun ja Mintun touhuihin, P on nimittäin keksinyt myös keinot siihen, jolla Minttu saadaan hiljaiseksi: Pörsi muun muassa puristaa tassuillaan Mintun päätä niin, että Minttu ei ilmeisesti saa mourujaan ulos suustaan. Pörrin mustasukkaisuuskin on kadonnut, koska P saa paljon rapsutuksia ja kehuja päivittäin, kun taas pinna on Mintun kanssa todella kireällä. Pörsi on käyttänytynytkin todella nätisti ja ollut todella suloinen.. Olemme hieman julmia, kun annamme Pörsille herkkuja Mintun selän takana. Minttu on vaan kertakaikkiaan niin rasittava...

Kiima on nyt kestänyt neljä päivää ja yleensähän ne kestävät 5-10 päivää, joten vielä jonkin aikaa on pakko kestää tätä huutoa. Varasin Mintulle heti keskiviikkoaamusta leikkausajan eläinlääkärille, niin loppuu tämä huuto ikuisiksi ajoiksi. Oli se sen verran suuri järkytys, kun Minttu keskiviikkoaamuna huusi huutamistaan ja kiemurteli ja piehtaroi lattialla. Suosittelen muuten Viitaniemen eläinlääkäriasemaa, palvelu on siellä todella hyvää ja ystävällistä :).
Selvennykseksi tähän: viemme Mintun steriloitavaksi eläinlääkärille. Yleensä Mintun juttelemiset ovat tyyliin "i-iu", kun taas näin kiiman aikaan Minttu on huutanut. Huutaminen siis saa loppua ikuisiksi ajoiksi, i-iu:t saavat mielihyvin jatkua.


Minttu järjesti iloisen yllätyksen äipälleen, joka eilen sai niin tarpeekseen Mintun huutamisesta. Suljin Mintun pimeään makuuhuoneeseen noin tunniksi ja sen ajan Minttu siellä sitten huuteli huutamistaan, kunnes avasin oven neitiläiselle. Jo tässä vaiheessa tuli mieleeni, että onkohan neiti käynyt jättämässä meille jotain kivoja ylläreitä, kun hänet oli huoneeseen pitkäksi toviksi suljettu. En sitä sitten sen enempää ajatellut.. kunnes menimme illalla nukkumaan. Heitin sisustustyynyt sängyn päältä syrjään, kuten tavallista ja taittelin päiväpeitteen pois sängyn päältä ja sieltähän se iloinen yllätys löytyikin: kakkakikkareet nätisti päiväpeitolla tyynyjemme kohdalla. Onneksi kikkareet oli väännetty siihen niin nätisti, että ne siirtyivät päiväpeiton mukana eivätkä sotkeneet mitään muuta kuin päiväpeitteen... Mielestäni tuo ylläri oli aika ymmärrettävä, olinhan sulkenut neitiläisen yksin pimeään huoneeseen, joten siitä mielenosoituksena tulivat kakkakikkareet. Kumppanini ei kyllä ollut kanssani ihan samaa mieltä, toisaalta hän joutuu kestämään kissoja huomattavasti enemmän, koska tällä hetkellä on hän viettää suuremman osan ajastaan kotosalla kissojen kanssa.


Pörri on viime päivinä hakenut omaa rauhaa ja kehitellyt mitä erikoisempia paikkoja, joihin Minttu ei pääsisi. Kiipeilypuukaan ei enää toimi, sillä M puskee Pörsin paikalla ylimmälle tasolle ja on jo useampaan kertaan myös P:n sieltä tiputtanut..

Vihdoin P löysi oman rauhan hyllyn päältä.




Sekä Minttu että Pörri ovat kunnon hifistelijöitä. Minttu suosikkipaikallaan digiboksin päällä.