Ihanan auringon alla

Alkuviikosta olen melko ripeästi selvinnyt aamutoimista, mikä on aina positiivista. Tämä johtunee siitä, että olen joka ilta kiltisti laittanut seuraavan aamun vaatteet valmiiksi odottamaan, jopa henkariin asti, ja näin olleen töihin lähtö on ollut melko vaivatonta. Yleensä vaateprobleemat estävät nopeat lähtöni töihin, mutta ilmojen lämmetessä myös mielialani on kohonnut eivätkä kaikki vaatteet enää tunnut ns. vääriltä. Mikään ei ole inhottavampaa kuin se, että kaikki, mitä päälleen kiskoo, tuntuu väärältä. Toisaalta tiedän jo, mistä näinä päivinä kiikastaa, joten olen jo askeleen lähempänä tervettä minäkuvaa :).Olen myös vakaasti sitä mieltä, että kesällä auringon paisteessa ainakin suomalaisilla on paljon paremmat mahdollisuudet olla tyytyväisempiä itseensä kuin talviaikaan. Enkä siis tietenkään puhu tässä pelkästään ulkonäöstä vaan myös siitä, mitä siellä korvien välissä liikkuu. Ehkä auringolla on kaikkeen parantava vaikutus. Tänään kuitenkin oli hieman pilvistä, kuten kuvista saattaa huomata.

Mikään ei ole kesällä mukavampaa kuin pukea päällekkäin ohuita vaatekerroksia. Kun puetaan päällekkäin useita ohuita vaatekappeleita, muodostavat ne yhdessä peittävän, mutta ohuen vaatekerroksen ja näin ollen työympäristössäkin voi olla vakavasti otettava, kesälläkin.

Onni on oma parveke

Rakastan todellakin parvekettani ja kesäkukkia. Ainoa huono puoli parvekkeessani on se, että se on aina liian pieni eikä sinne mahdu läheskään niin paljon kukkia kuin haluaisin. Tämän niin kauhean tosiasian kanssa on kuitenkin elettävä.

Tämän alkukesän ihanuudet:

Parvekkeelta löytyy orvokkeja, verbenaa, pelargoneja, timanttikukkia, salaattia, rucolaa, köynnöskrassia, tomaatin taimia, dianaa, lobeliaa, kärhöä, kelloköynnöstä ja tietenkin kissoja.

Tomaatin taimet ovat kuumasta auringonpaisteesta pikkuisen lurpallaan.

Tässä vielä viime kesän kukkaloistoa:

Ikkunanpesupuuhissa

Ikkunanpesu on inhottavinta parveketouhuihin ja kevääseen liittyvää puuhaa, mitä tiedän.
Näinpä Pörselmi kilttinä kissana intoutui auttamaan laiskaa mammaa.. Selvennettäköön tähän vielä se tosiasia, etten ole laittanut tikkua ristiin tuon asian korjaamiseksi.

Neiti Minttu Siiamilainen

Kissit vietiin viikonlopuksi maalle ja kun oli kotiinlähdön aika, ei Pörriä näkynyt missään. Pörri oli edelleenkin ulkojuoksuillaan ja vaikka odottelimme herraa useamman tunnin ajan, ei Pörriä näkynyt missään. Näinpä kotia kohti lähtivät pelkästään Minttu sekä siskoni Otso-herra (+ ihmisemännät, jotka eivät tässä asianyhteydessä ole oleellisia).

Minttu oli koko pitkän maanantain yksin kotona ja tarvitsi sekä hellyyttä että seuraa, kun minä & kumppanini saavuimme kotiin. Neiti oli tänään oikea syliluuttu ja sylissä neiti näytti ihan oikealta siiamilaiselta katilta.

Korjauksena edelliseen: Sain kommenttia, että tekstin perusteella voisi luulla, että jättäisin Pörselmini oman onnensa nojaan maalle. Ei kai nyt kukaan luule, että jättäisin Ison Mustiaisen luontoon...? Juu, ei.. maalla asuvat vanhempani, jotka pitävät hyvää huolta herra Pörselmista ja ottaisivat tämän heti omakseen, jos vain Pörselmin itselleen saisivat. Mustiainen sai vain parisen päivää lisäaikaa juoksenteluilleen maalla.

Kerrospukeutumista..

Tyylillisesti minua on jo useamman vuoden ajan miellyttänyt kerrospukeutuminen. En sitten tiedä, mikä siinä on. Ehkä se, että se on kätevää ja se, etten esimerkiksi jaksa keväisin pukeutua talvisiin vaatteisiin, vaikka ehkä olisikin syytä. Pitkästä aikaa kävin Hellooksin sivuilla..

Näissä on vaan jotain sellaista viehättävää..

Omasta olemisestani sen verran, että olen pikkuhiljaa pääsemässä yli nahkatakkikriisistäni ja olen miltei uskomaisillani, että takki oli kuin olikin paras ostokseni aikoihin. Olen pitänyt ihanuutta päälläni joka ikinen päivä ostohetkestä lähtien.. tykkään siitä niin.

Uneliaita kissoja

Työpäivän jälkeen on aina mukava saapua kotiin, varsinkin kun kotona odottaa kaksi uneliasta kissaa. Toisella on aina silmät sikkuralla, koska Pieni Valkoinen omaa mahtavat unenlahjat. Uninen Iso Musta taas kyttää ovella päästäkseen karkaamaan alaovelle asti, jonka takana vapaus häämöttäisi. Aina vaan se saakuran väliovi on alakerrassa kiinni, kiroaa Pörri...
Mutta kovin on koominen se näky, kun kissi kiiruhtaa kauheaa vauhtia kerrostalon kolmannesta kerroksesta alakertaan alaovelle ja mamma (=minä) heittää tavaransa rappukäytävän lattialle perässä juoksien. Toissapäivänäkin käytävässä taisi kaikua "Pörri perkele...".

Pieniä iloja

Vaikka säästöbudjettia pitäisi kuinka noudattaa, niin aina löytyy pieniä ihanuuksia, joita ei voi ohittaa.

Viime viikolla törmäsin makuuhuoneemme sisustukseen sopivaan peiliin. Vaikka on noloa aina kahlata ale-hyllyt läpi, löytyy niistä toisinaan jos jonkinlaisia ihmeellisyyksiä, jotka erikoisuudeltaan sopivat kotimme sisustukseen, niinkuin tämäkin muovikehyksinen peili. Ihanuus kustansi pelkästään viisi euroa ja on ainakin mielestäni sievä kuin mikä.

Toinen hömpötyslöytö on vessan oveen hankittu toilet-kyltti. En yleensä pidä erityisemmin romanttisista sisustusjutuista, joihin tämäkin kyltti kuuluu, mutta tämän hankintaan on ihan oikeat syyt olemassa. Meillä oli vast'ikään vanha ystäväni kylässä, joka ei ennen ollut käynyt asunnossamme. Koska vaatehuoneen ja vessan ihan yleisesti ottaen menevät uusilta vierailta sekaisin, en ehtinyt mainita vieraalleni, kumpi ovi oli oikea. Tietenkin hän sitten valitsi väärän oven ja pääsi kurkistamaan vaatehuoneeseemme, joka on viime aikoina ollut jatkuvassa kaaoksessa. Tästä lähtien vessan ovesta ei ole mitään epäselvyyttä.

Viimeisenä ihanuus, L'occitanen suihkusaippua, joka löytyi tarjouksesta Sokokselta. Tämä on kertakaikkiaan aivan ihana ja tuoksultaan miltei vertaansa vailla. Vihdoinkin olen saanut hamstrattua ihonhoitotuotteista sellaisen valikoiman, joista miltei kaikki tuotteet ovat luonnon raaka-aineista valmistettuja. Enää en palaa ns. normituotteisiin, koska ihan käytännössä huomasin, mitä ne sellaiset voivat pahimmassa tapauksessa saada aikaan. Jotkut ovat blogimualimassa viime aikoina kovasti hehkuttaneet Nuxen itseruskettavasta kosteusvoiteesta ja suuressa kesänkaipuussa jäi juttu kaihertamaan mieltäni. Kaapeistani kaivoin tuotteen testerin ja vappuhuumassa kokeilin, toimisiko tuote yhtä hyvin minulla kuin joillakin muilla. Lisäsin tuotetta puhtaalle iholleni ja pian kasvojani alkoi kuumottaa ja kutittaa. Tämä kuumotus, punoitus ja kutina kesti niin pitkään ennenkuin pesin voiteen pois. Tulipa tämäkin sitten koettua.

Nahkatakki kriisin syypää

Olen joutunut miettimään omaa pukeutumistani ja tyyliäni narisevan uutukaiseni takia. Olen tuumiskellut, onko tämä kaikki kriiseily sen arvoista, mutta minkä sille voi, mitä päässä liikkuu..

Olen siis pienimuotoisen kriisin keskellä ja olen mietiskellyt, olenko samanlainen kuin kaikki ne sadat muut, jotka tällä hetkellä pukeutuvat tiukkaan nahkatakkiin ja mustiin pillifarkkuihin (aivan kuten nyt minäkin). Minun tekisi mieleni huutaa: en ole niin kuin te, olen halunnut tätä nahkatakkia jo vuoden päivät.. mutta mitäpä väliä sillä oikeastaan olisi. Ilmeisesti minun kai täytyy saada selvitettyä, millaisen mielikuvan haluan takkini kautta viestittää itselleni sekä muille itsestäni. En halua muistuttaa sitä ikäkriisissä painiskelevaa 40jarisatmotoristinaista, (jolla on kireät tummansiniset farkut, korkokengät, punaiset huulet ja kihartuvat, huonostivärjätyt hiukset) enkä halua myöskään luoda mielikuvaa säälittävästä kolmikymppisestä, joka myöskin ikäkriisissä sortuu jokaiseen muotioikkuun. Näinpä uusi nahkatakkini on saattanut minut pieneen kriisiin, joka ei koskekaan enää pelkästään yksittäistä vaatekappaletta vaan omaa henkilökohtaista tyyliäni, mikä osuu lähelle sitä, millaisena itse haluan nähdä itseäni.

Toisia tyyliasiat eivät kiinnosta pätkän vertaa, toisia taas enemmänkin.. Minulla tyyli ja erityisesti oman tyylin löytäminen on ollut tärkeä osa tiettyä elämänvaihetta, enkä näe tätä laisinkaan vähäpätöisenä asiana, sillä vaikuttaahan se merkittävästi omaan hyvänolontunteeseen itsestään ja siihen, miten tuo itsensä julki. Luon nyt suhdetta tähän uuteen elämänkumppaniini ja haluan myös saada selväksi ajatukseni tyylistäni, ennen kuin voin jatkaa onnellisena elämääni narskutakkini kanssa. Pohdiskeluni siis jatkuvat seuraavien teemojen ympärillä: haluanko sanoa nahkatakillani jotain itsestäni vai jätänkö pukeutumisella julistamiset muiden hommiksi.

Suloiset uutukaiseni

Olen vuoden verran himoinnut uutta, katu-uskottavaa nahkatakkia. Selviteltyäni vanhan suosikkitakkini pesumahdollisuuksia pesulassa, totesin, ettei pesettämisessä ole kauheasti järkeä, koska kustannukset olisivat nousseet jopa 70-80 euroon asti. Näinpä eksyin Elloksen sivuille ja löysin uuden rakkauteni, uuden narskunahkaisen nahkatakkini. Tilaukseni kotiutui eilen ja pääsin sovittelemaan uutukaistani kaikessa rauhassa. Pieniä ongelmia sovittelemisessa oli, koska olen vartaloltani hieman sporttinen, joten uusi nahkatakkini saattaa tehdä asukokonaisuuksista helposti liian "motoristisen" näköisiä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään uusi ongelma enkä heti aio antaa periksi, koska uusi nahkatakkini on kertakaikkiaan ihana.. olen pienestä pitäen rakastanut nahan tuoksua, sen narskuvaa ääntä ja uutukaiseni on selkeästi todella laadukasta tekoa.

Vierastan hieman tätä liian motoristista ja kovaa vaikutelmaa, joten pehmeyttä pitäisi saada asukokonaisuuksiin luotua tyttömäisillä elementeillä, esimerkiksi balleriinoilla tai erivärisillä huiveilla, kuitenkin liian keski-ikäistä (keski-iänkriisimotoristi) vaikutelmaa välttäen. Myöskin kokomustaan pukeutuminen kyseisen nahkatakin kanssa antaa liian kovan vaikutelman, joten tätäkin on syytä välttää. Paksummat villahuivit ja baskerit tuovat jo itsessään pehmeämpää vaikutelmaa asukokonaisuuteen, joten syksyllä takkia pystyy helposti käyttämään monella tapaa ilman tällaisia ongelmia. Ainakin minun kohdallani tällaiset ns. vähemmän harkitut sekä ei niin ennalta-arvattavat hankinnat yleensä muodostuvat minulle kaikkein rakkaimmiksi vaatekappaleiksi. Ehkä juuri siksi, koska uskaltaudun pois mukavuusalueeltani ja uskallan ylittää oman tyylini rajoja. Olen jokatapauksessa täysin ihastunut uutukaiseeni.

Toinen hankintani samalla kertaa olivat käyttökelpoiset, mutta siistit shortsit. Nämäkin osoittautuivat aikalailla täydellisiksi, vaikka ovatkin tehty hieman hassusta kiiltelevästä kankaasta. Tykästyin näihinkin, joten olen tilaukseeni kovin tyytäväinen. Palailen asiaan, kunhan pääsen sinuiksi asukokonaisuuksien kanssa.

Vappunautiskeluja

Unohdin täysin kameran vappuna ja muistin sen olemassaolon vasta, kun olimme kotiutuneet vappuriennoiltamme. Kissojen nautinnollisen lämmin vappupäivä oli kuitenkin kuvaamisen arvoinen. Aikamoinen Miss Diva meillä..

Myös herkkiä hetkiä mahtui vapun juhlimisen lomaan:

Me loves you mami..